maanantai, 21. joulukuu 2009

Olen hieman tuskistunut. ;)

 Jep. Taas on vuosi vierinyt rytinällä ohit. Muutosta  elämässä on ollut ja tulossa. Se on hyvä tietysti, tiedän olevani elossa juurikin siksi. Mutta nyt naista valvottaa jokin asia; Ei rakasta. Ei ketään, ei edes yhdenyön suhteita. Haluaisin niin kovin löytää jonkun jota rakastaa. Sielunveljen, sielunkumppanin sielunsisaren.

Tunnen suurta yksinäisyyttä. Opiskelu vie aikaa varsinkin kun arki on  kahden kaupungin välistä sukkulointia. Ei vain yksinkertaisesti riitä paristo harrastuksiin ja baareissa pyörimiseen. Koulussa olen naisten ympäröimänä, ei ketään kiinnostavaa sielläkään. Ensi vuodelle päätin ottaa tavoitteta ja yksi niistä olkoot tuo Soulmate ja sen paikantaminen. Toinen voisi olla sosiaalisen "verkoston" kasvattaminen, noin muuten. Lisää kavereita ja ystäviä. Uusia tuulia. Nyt pyörin kämppikseni kanssa melkein 24/7 mikä on aika ahdistavaa.

Kolmantena asiana alan työstää suomesta muuton ideaani ihan konkreettiseen suuntaan. Tuo tekijänoikeuslaki selkkaus tässä viimeaikoina on saanut raskaammalla kädellä pään painumaan kohti maastamuuttoa. Siihen olenkin ryhtynyt totuttautumaan myymällä pois vaatteita ja krääsää kirpparilla ja palauttamalla "ikuisia" lainoja oikeille omistajilleen. Varastoon tuli aika lailla tilaa kun tyhjäsin sieltä tänään kräässää joka kuului äidilleni ja siskolleni sekä mummille.

Oikeastaan jos Soulmate löytyy ja on suhteessa kanssani 2010 vuoden lopussa niin toki se hänen muutto innostaan riippuu lähteekö täm nainen maasta vai ei kun valmistuu 2011.

Kisut ovat löytäneet kotinsa ja Unna ja Käpy ovat kasvaneet ( tai no unna aika vähän..) isoiksi. Hyvin he voivat. käpy on oikein suloinen veijari. Huomenna alkaa joululoma. Tai oikeammin tänään. nyt otan torkut. Illalla lisää.

 

sunnuntai, 12. heinäkuu 2009

Lauantai 11.07.09

Heräsin kello 13.55

Ensimmäisenä oli sauna pestävä koska se oli ihan tolkuttoman sotkuinen kissanpentujen jäljiltä.Lopun päivää meni enemmän tai vähemmän löhöillen ja tietokoneen kanssa värkäten. Rullaverhot odottavat eteisessä, perjantaina tuli hankittua matskuja ja taiteiltua. Sunnuntaina on pyykkitupa ja päivät matelee kohti syksyä. Odotan opiskelujen pariin palaamista.

perjantai, 10. heinäkuu 2009

05.07-09.07.2009

Viikonloppuna ei oikeastaan tapahtunut mitään. Olin ihan väsyksissä ja lähinnä nukuin tai lojuin netissä. Luin yhtä kirjaa "Avioliiton ansa" ja se on niin huono että en viitsi lukea sitä loppuun. Kirjailija yritää olla jotenkin liian hauska ja nenäkäs joka käänteessä. Lisäksi kirja jankkaa ja jankkaa samaa asiaa. Vähänkuin lukisin Kalevalaa. Tosin Kalevalan joka on huipputeos, rinnastaminen tähän Laura Kipnisin roskakirjaan, on hirveä rikos. Minut tuomittakoon. Onneksi on bookcrossing tälläisiäkin kirjoja varten.

Viimeaikoina hyllystäni on löytynyt paljon huonnoa kirjallisuutta. Ainakin sellaista mitä itse en viitsi loppuun lukea. Kun ei sytytä niin ei sytytä. Onneksi olen päässyt sen "pakko lukea loppuun kun on kerta alkanut" -mielteen ohitse. Mikä pakko on itteään kiduttaa? Miksi on muka luettava kirjaa väkisillä jos siitä ei yhtään tykkää??  Varmaankin se asenne jäi ala-asteelta. Mellä oli kuolussa kirjasto jota sai lainata kirjoja luettavaksi. Kun otti yhden kirjan niin se piti lukea loppuun piti siitä tai ei. Sitten piti kirjoittaa vihkoon esittely kirjasta.  Vuosikausia automaattisesti luin kirjan sinnillä loppuun oli se minusta kamala tai hyvä. Monta hirveää tuntia olen haaskannut kirjallisuuden kamaluuden kanssa.  Nyt riiiti.

Maanantaina kävimme sitten siellä uimassa. Pääasiallisesti olimme monitoimi altaassa lillumassa hironta pisteiden lähettyvillä. tai liukumäki altaalla laskemassa. Leikkimielisyyttä ei voinut estä kun monitoimialtaassa  sattui olemaan pallo ja kellukkeita. Leikkimiseen menikin lähes koko aika. Kävin myös uimassa pari altaanmittaa isossa altaassa. Nyt se välisilta oli osaksi poi joten mittaa oli 50 metriä suuntaansa. kyllä siinä joku 300 metriä tuli kauhottua. 300 metriä on loistavasti kun on niin surkea kunto. Kyllä se tietysti raajoissa tuntuikin seuraavan päivän.

Hallin vuokrapuku on tarina sinäänsä. Se oli ensinnäkin niin kulunut että paikoitellen siitä näki läpi. Toisekseen se oli niin venynyt että hyvä jos päällä pysyi. Kolmannekseen se malli.. Selkä pyllyvakoon saakka avonainen. alhaata okseri mallia ja edessä syvään uurrettu kaula-aukko. Tunsin oloni hyvin epämukavaksi. Koko ajan sain tarkistella pukua joka suunnasta. Ensikerralla otan oman pukuni mukaan. vaikka se on pieni niin ei ainakaan näy lävitse.

Hallissa oli sukelluskurssi menossa kun lähdimme saunomaan. Hieman tuntui kateutta sydämessä. Niin haluaisin itsekkin sukelltaa mutta toistaiseksi se jää vain unelmaksi.

Kämppiksen autosta hajosi rengas mikä johti reissuun huoltoasemalle minkä jälkeen mentiin uinin jälkeen nälkäisenä viereiselle grillille tankkaamaan itsemme. Loistava päivä.

Tiistaina siivottiin koko asunto, kolmeenviikkoon ei oltu kunnolla siivottu joten nt oli korkea aika. Mutsi nimittäin tuli vierailulle. Se ei ole mun kotona käynytkään sitten vuoden 2005 jälkeen. Tosi harvinainen vieras siis. Äti ihastui täysin kissanpentuihin.

Mummolla käväsin illalla myös heti ku äiti oli lähtenyt.

Tiistaina kuoli myös hyvän ystäväni isä. Ja sain kuulla että lääkärit epäilee että papan syöpä on levinnyt. Aika rankkoja uutisia.

Kesiviikkona havaitsin että muisti tikku oli hajonnut ja noin 700 kuvaa katosi sen tähden. Löytyi myös sivusto www.petsie.fi jonne siirrän tuon kissa blogini. Turhaa kait sitä on 2 paikkaan pitää. Tällä hetkellä kukaan ei lue mun blogeja muutenkaan. =)

Torstaina mulla oli terapia. Olin aika synkeellä tuulella ja mulla meni hermo sen terapeutin juttuihin. Yritin selittää sille että miksi mua ahdistaa ja huolettaa omaterveyden tila niin se vaan käski syömän lääkkeitä ja lakkata miettimästä. Kuvastaa loistavasti terveydenhuollon tasoa tässä maassa.

Torilta kävin hakemasa mansikoita lohdutukseksi. Olivat todella hyviä. Makeita, mehukkaita, tuoreita ja kalliita. Ilalla vielä pizzan haussa ja sitten kotiin syömään ja katsomaan Tiikeri- dokumenttia minkä posti on joskus vuosia sitten tuonut. Oli osittain sen veran heikko taso sillä dokumentilla etten ihmettele jos kukaan ei sitä sarjaa ole tilannut.

lauantai, 4. heinäkuu 2009

Eilen.

Eilen heräsin ensimmäsitä kertaa jokus neljän aikoihin aamulla. Aloin kirjoittamaan blogia ja lataamaan sitä playeriä sivulle uusiksi niin ei kone toimi.. huh hermohan siinä melkein meni. Nytkin kone tökkii ja niin ottaa kupoliin että... Pakkailen tässä samalla tiedostoja ja eheyttelen konetta. Ehkäpä näillä seikoilla on jotain tekoa masinan hitauden kanssa.

Kumman totunut olenkin nopeuteen. Kaikki tänne heti nyt asenteeseen. Vaikka en voisi sitä koskaan muille myöntää että olen kiireen orja. Hitautta olen opetellut jo vuosia. Kärsivällisyyttä pitäisi myös vielä opetella. Tuppaa unohtumaan välillä. Puhun nyt siitä pitkä jänteisyydestä enkä siitä nöyristelystä. Jotkut ihmiset mieltää kärsivällisyyden ylimenevänä nöyristelynä. Väärä asenne sekin.

Toisen kerran heräsin jotakuin kello puoli kahdelta iltapäivällä. Minkä jälkeen rynnättiin aika hillittömällä kiireellä hakemaan eu-kassia adventtikirkolta. Siellä ei kuitenkaan niitä enää jaeta, ne jaetaan nykyää vapaakirkolla joka perjantai kello 14.00 alkaen. Sinne ei viittitty enää mennä kuitenkaan. Meinattiin ajaa ulkomuseolle mutta bensa oli vähissä. Kävimme kaupassa hakemassa limukat ja kirjastossa viemässä dvd:t.

Meinattin sen jälkeen mennä uimaan hetken mielijohteesta uimahallilla, mutta se olisi maksanut lähemmäs 20 euroa kahdelta ihmiseltä pyyhkeineen päivineen. Päätettiin mennä maanataina, koska viikonloppuna halli on kiinni, mikä on omituista.

Hallilta mentiin taidemuseolle. Museolla oli mielenkiintoisia näyttelyitä menossa. Siellä oli sellainen valokuva joka herätti minun mielenkiinnon heti. Se oli kuva kalastajakylästä keskellä lumista maisemaa 20 taloa ja pieni hautuu maa. Jotenin se kosketti syvälle sieluun. Se rauha ja hiljaisuus. Eristyneisyys ja silti, epäilen, että he jotka asuvat kylässä ovat toisilleen hyvin läheisiä,rakkaita ja tärkeitä. Heillä on siellä koko maailma. eivätkä hetarvitse muuta. Kuva oli viidenvuoden takaa joten se oli vielä kohtalaisen tuore. Museossa menikin noin 2 tuntia.

Tämän jälkeen käytiin Puuilossa asioilla ja vielä ruokakaupassa ja grillillä. Kotiin tultiin vasta joskus kahdeksan pintaan.

Kisut olivat pissineet lemmikkipetiin, joten pääsin heti pyykille. sen jälkeen tuli todettua että hampurilaisen valkosipuli oli turhan tuhtia.

Olin ihan naatti. Matot olivat suurimmaksi osaksi kuivuneet joten ne poimittiin pois luhtikäytävältä. Otin kissanpennuista vielä valkuvia ja sitten laitoinki nukkumaan. Heräsin joskus kahden aikaan kun kämppis laittoi ruokaa. Äkämystyin hieman kun huomasin unohtaneeni maidot ja juuston laukkuuni. Menin uudelleen nukkumaan. Väsyneenä se on ainoa mikä kannattaa.

perjantai, 3. heinäkuu 2009

Mattolaiturilla.

Tänään ( eli siis eilen jos ollaan ihan tarkkoja) pestiin koko kimppakämpän matot yhteensä 14 kappaletta joista 4 oli ihan hirveen isoja. Ilma oli mitä otollisin mattolaiturilla puuhaamiseen, aurinko lämmitti juuri sopivasti,muttei porottanut liikaa ja tuuli oli lämmin.

Saavuimme joskus seitsemän aikkaan rantaan ja jouduimme odottelemaan. Kaupungissamme ei ole kuin muutama laituri jäljellä. Olimme jotakuin kymmenen aikaan pesseet kaikki matot.

Patosilta aukesi meidän pestessä mattoja ja tajusin etten kotikaupunkini patoa ole koskaan auki nähnyt. Lähdimme katsomaan mutta pato oli jo suljettu kun ehdimme sille.

Mattolaiturilla tapasimme ihanan mummelin jonka kanssa juttelimme pitkän tovin kissoista. Aluksi luulin että mummeli tuli meitä hätyyttämään ja hoputtelemaan mutta ei hän sitä tarkoittanutkaan. Lopuksi hävetti omat ennakkoluulot.Mummeli otti meiltä vielä puhelin numeron jonka antaa tutulleen joka saattaa ehkä tahtoa kissanpennun.

Sen jäkeen kävimme vielä shoppailemassa :D Leipomosta noudimme tuoretta leipää. Kahdella eurolla 8 pussia! Miettii vaan kuin paljon ilmaa niissä leipien hinnoissa on kun ne kaupasta ostaa puolikuivana. Lisäksi mukaanlähti kakunroiskeita laatikollinen , sillä sitten juhlistettiin kesän matto shown päätymistä.

Kierrätys keskuksessa  teimme hyviä löytöjä. Sivellin, leimasin, vaatteita iso läjä, kahdet kengät  lähti mukaan. Villapaitoja tuli ostettua talveksi ja farkut. Nätti liituraita kauluspaita ja jännän näköinen sametti hamonen. Vaatteet ja kengät  makso 20 senttiä kukin. Siellä oli nyt vaikka ja mitä kivaa ja kaunista. Mutta rahatilanne ei sallinut oikeen törsäämistä mulla oli vaan joku kolme euroo ja M:llä jotai 2 euroo. mutta ne riitti silti todella hyvin.

Takaisin tullessa tuli pulma. Minne matot saa kuivumaan? Jouduimme pesemään luhtikäytävän kaiteet la laittamaan matot niille roikkumaan. Onneksi meidän käytävän varrella ei asu ketään muuta. Oli siinä varmaan ihmettemistä naapureilla kun mimmit kyykkii luutujen kanssa käytävän kaiteita jynssäämässä. Olihan ne likaset! Kaksi isoo sankkoa mustaa vettä. mutta matot saatiin kuivumaan.

Olin ihan poikki! menin maate vasta yhdeksältä silti. Ajattelin jotain rytmiä kehitellä, opiskelut jatkuu taas elokuussa.